Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Runebergin tortut merkityt tekstit.

Runebergin tortut

Runebergin päivää vietetään 5.2, jolloin on tapana tehdä ja syödä runebergin torttuja. Tämän ohjeen löysin Arlaingmanin sivuilta ja ihan kokeilemisen arvoinen resepti Ainekset 100 g Arla Ingman Meijerivoita 1 dl sokeria 1 kananmuna 1 dl vehnäjauhoja 1 dl korppujauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 ⁄ 2  dl mantelijauhetta Pinnalle vadelmahilloa Sokerikuorrutus n. 1 dl tomusokeria 1 ⁄ 2  rkl vettä Valmistus Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna ja jatka vatkaamista. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa, ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Asettele pellille tai muffinssivuoan syvennyksiin 12 paperista leivos-tai muffinssivuokaa ja lusikoi taikinaa kuhunkin leivosvuokaan. Laita tortut noin 200-asteiseen uuniin ja paista niitä 10 minuuttia. Valmista sokerikuorrute sillä aikaa, kun tortut jäähtyvät sekoittamalla tomusokeri ja vesitilkka keskenään (seoksen pitäisi olla tarpeeksi notkeaa pursotettavaksi). Kumoa tortut vuo