Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella gluteeniton merkityt tekstit.

Tattari teeleivät

Joulukuun 4.päivä. Luukusta tänään tulee gluteenitonta tattari teeleipää/rieskaa. Sekin on helppo ja yksinkertainen tehdä teen kanssa aamu tai iltateen suolapalaksi. Aineet: 1dl tattarihiutaleita 1 prk kermaviiliä 1tl suolaa 30g sulaa rasvaa Ohje: Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä leivinpaperi pellille ja öljyä kevyesti. Taputtele massa leivinpaperin päälle jauhotetuin käsin ja paista n. 15 min

Piparirahkaa

Uusivuosi ja uudet kujeet, oikein hyvää uuttavuotta 2017 vielä kerran! :) Näin kun joulut ja uudet vuodet on vietetty, tullut syötyä ja mässäiltyä enemmän ja vähemmän terveellisesti, ja miksei? Kerranhan se joulu vuodessa on :) Joulua vielä muistellen ja joulun jämiä vielä tuunaillen ja syöden, oli sopiva tämän vuoden aloitus piparirahkalle. vispikermaa maitorahkaa sokeria vaniljasokeria 1-2 tl piparkakkumaustetta  gluteenittomia piparinmuruja Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maitorahka, sokerit, piparimauste, murustetut piparin muruset  ja sekoita vielä muutama kierros, jotta kaikki piparin muruset ovat tasaisesti sekaisin. Laita jääkaappiin maustumaan ja syö välipalaksi tai iltapalaksi :)

Gluteenittomat vesirinkelit

VESIRINKELI KOKEILUA Gluteenitonta vesirinkeli kokeilua  Näin äitienpäivän kynnyksellä kun leipurin leipomis inspiraatio iski, kokeilin nyt vihdoin tehdä noita vesirinkeleitä, kiitos siitä Pörden keittiön :) josta ohjeen kokeeksi nappasin. Tietenkin itse vasta tämmöinen amatööri leipuri, joten jälkikin on sen näköistä :D Tosin mun ohjeella, tein kaksinkertasen taikinan, tuli kyllä reilu parikymmentä rinkeliä... Hmm...Varsinainen leipuri Hiiva siis :D  Tosin Pörden ohjeessa oli viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta ja itse taas käytin semperin jauhoja. Pientä opetteluahan tuo vielä vaatii, että oppii löytämään sen oikean jauhon oikeaan käyttötarkoitukseen :)

Helppo Gluteeniton suklaakakku

HELPPO GLUTEENITON SUKLAAKAKKU Ainekset: 1,25dl perunajauhoja 0,75dl sokeria 0,5dl kaakaojauhetta 1tl leivinjauhetta 1tl vaniljasokeria 1tl psylliumia 1 kananmuna 75g sulatettua rasvaa Kuorrutus: puolipakettia ruohittua suklaalevyä Valmistus: Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuivat aineet sekoitetaan kulhossa. Sulatetaan rasva ja rikotaan kananmuna ja vatkataan vaahdoksi. Lisätään vaahdotettu muna ja rasva kuiviin aineisiin ja sekoitaan keskenään tasaiseksi taikinaksi Voidellan kakkuvuoka ja kaadetaan taikina vuokaan. Paistetaan uunin alaosassa noin 45min, kunnes on kakku on kypsä Ripotellaan kuuman kakun päälle rouhitut suklaat.

Gluteeniton liha-makaroonilaatikko

GLUTEENITON LIHAMAKAROONILAATIKKO Kokeilussa oli tällä erää Semperin gluteenittomat makaroonit. Ja vaikka itse sanonkin, niin noista tuli aivan taivaallisen hyvää laatikkoo. Suosittelen! Ainekset: 150g Semperin makarooneja 100g jauhelihaa 1/4 sipulia valkosipulin kynsiä suolaa mustapippuria paprikajauhetta sitruunapippuria ketsuppia Munamaito: 2 kananmunaa 3dl maitoa Mittaa makaroonit voideltuun uunivuokaan, laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen, paista jauheliha, sipulit. Lisää mausteet sekaan. Sekoita munamaito, riko munat ja sekoita ne kulhossa ja lisää maito ja sekoita. Kaada vuokaan makaroonien päälle kypsä jauheliha, 4-5dl vettä ja munamaito. Halutessan voi laittaa juustoraastetta päälle, mutta itse en tällä kertaa laittanut. Paista uunin keskitasolla n. 1tunti.

Gluteeniton omenastruudeli

Työpäivän päätteeksi kaupasta osui käteeni omenapala purkki, hetken mietittyäni, muistin että se sopisi sopivasti struudelin tapaiseen herkkuun. Piti vielä ajatella resepti gluteenittomasti ja mikä parasta, semperin gluteenittomat hienot jauhot olivat vielä alle 2 euroa paketti! paketti matkaan ja kassalle.  Sitten vain taikinan tekoon: 3,5 dl semper gluteenitonta hienoa jauhoa 3 rkl sulatettua tai juoksevaa margariinia 1 kananmuna 0,2 tl suolaa 0,8 dl lämmintä vettä voiteluun öljyä tai sulatettua margariinia Omenatäyte: 2 - 3 omenaa 2 rkl sokeria 1 tl kanelia Valmistus Sekoita sulatettu margariini, kananmuna, suola ja vesi jauhoihin. Alusta taikina kimmoisaksi. Voitele taikinan pinta öljyllä ja jätä lepäämään puoleksi tunniksi liinan alle. Levitä taikina leivinliinan tai puhtaan astiapyyhkeen päälle. Ripottele taikinan pinnalle jauhoja ja kauli se. Voitele taikinaa öljyllä ja k

Gluteenittomat Kinkkupiiraat

Kinkkuhyrriä oli tarkoitus tehdä gluteenittomasti sekä ihan tavallisesti, mutta niistä tulikin pieniä piiraita. Käytin valmista torttutaikinaa noihin tavallisiin ja gluteenittomat piiraat tein ihan alusta pitäen gluteenittomasta taikinasta. Taikinan ohje oli perus voitaikina, että korvataan vehnäjauhot gluteenittomattalla hienolla jauhoseoksella. Täytteenä oli 150g kinkkua, 2 paprikaa, 200 tuorejuustoa. Ainekset pilkottiin pieniksi kuutioiksi ja sekoitettiin tuorejuuston kanssa tahnaksi Gluteenittoman Taikinan valmistusohje: Gluteenittomat kinkkupiiraat   5½ dl  Semper Fin mix -jauhoseosta 2 tl psylliumia 1 tl leivinjauhetta 1 tl ksantaania 150 g voita 250 g maitorahkaa 1 kananmuna 200 g voita kaulintaan Mittaa jauhot ja muut kuivat aineet kulhoon, sekoita. Lisää joukkoon paloiteltu voi (150 g) ja nypi voi sekä jauhot murumaiseksi seokseksi. Vaivaa joukkoon kananmuna ja maitorahka, sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita kylmään ainakin pariksi tunni

Terveysletut ilman jauhoja

Terveellisesti valmistetut letut, ilman jauhoja, vähän hiilihydraattia, paljon proteiineja(silloin jos lisäät erikseen vielä taikinan sekaan proteiinijauhetta) ja ennen kaikkea gluteeniton. Sopii hyvin vähähiilariseen ja gluteenittomaan ruokavalioon tai karppaukseen. Jauhottomat banaaniletut Ainekset 21 pieneen lettuun: 5 kananmunaa 3 banaania vaniljasokeria kanelia ja kardemummaa maun mukaan (proteiinijauhetta, jos haluat enemmän proteiinia) paistamiseen voita/öljyä Valmistus: Sekoita kaikki ainekset joko sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin. Paista rasvatulla/öljytyllä pannulla kauniin ruskeiksi.4

Gluteenittomat joulupiparit

GLUTEENITTOMAT PIPARIT Aikaisemmin viikolla leivottiin lasten kanssa normi pipareita ihan kaupan valmiista taikinasta. Ja nyt sitten päätinpä näin kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa itse piparitaikinan ihan alusta lähtien ja gluteenittomana. Muuten ihan normi piparitaikina, paitsi vehnäjauhot korvasin Semperin hienolla jauhoilla . Näin ensikertalaisena  vaikeuksia tuotti taikinan repeyminen, mutta kostutetuilla käsillä ja perunajauhoilla se jotenkin pysyi kasassa.  Gluteeniton Piparkakkutaikina Ohjeet piparien valmistukseen löysin Suviihin gluteenitonta leivontaa blogista. Ja kuvat ovat ihan omia otoksiani :) Taikina: 2 tl kanelia 1 tl pomeranssin kuorta 1 tl inkivääriä ½ tl neilikkaa ½ tl maustepippuria 1/4 tl suolaa 1 dl sokeria 1 dl tummaa siirappia 100 g margariinia/voita 1 kananmuna 5½ dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta 1tl ruokasoodaa ( perunajauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta kaulintaa varten) Mittaa kattilassa maus

Isänpäivä 2015

GLUTEENITON LEIVOS Jokavuotista isänpäivää vietään taas lähes jokaisessa taloudessa.  Tänävuonna tein tällaisen isänpäiväleivoksen, gluteenittomana.  Ainekset: 4 kpl kananmunia 1 kupillinen sokeria  1kupillinen perunajauhoja 2tl leivinjauhetta Kostutus: appelsiinimehua Täyte: mansikkahilloa, rahka-kermavaahto-vaniljakreemi sekoitus. Valmistus: Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota 2 lasia, riko munat toiseen ja toiseen samanverran sokeria, kaada sokeri vatkauskulhoon ja mittaa sitten perunajauhot(saman verran siis kuin munia) ja leivinjauhe. Sekoita perunajauhot ja leivinjauhe. Lisää munat sokerin sekaan ja vatkaa vaahdoksi. Lisää perunajauho-leivinjauhe sekaa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levita taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja kun uuni on kuuma paista torttupohjaa uunissa n. 8-10min. Anna jäähtyä, leikkaa pohja puoliksi, kostuta ja täytä haluamallasi täytteellä toinen puoli ja laita toinen puoli kanneksi. Päällystä esim.

Gluteeniton spagettikastike

Gluteeniton spagettikastike Perus arkiruokaa eli spagettia ja jauhelihakastiketta, mikä kelpaa myös lapsillekin :). Tällä kertaa löysin Lidlistä gluteenitonta maissista tehtyä spagettia, otin kokeeksi ja keitin. Kyytipojaksi tein jauhelihakastikkeen jauhelihasta, tomaattimurskasta, sipulista, maizenasta ja valkosipulista. Lapsetkin söivät mielellään, vaikka erilaista spagettia olikin. Tietysti kun ketsuppia laittaa päälle, silloin uppoaa mikä vaan :) maissispagettia pasta bolognese

Lettupäivä

Letut Lettuja teki mieli,  mutta sitten muistin, että olen vehnättömällä linjalla ja mitenkä sattui, että kaupan hyllyltä löytyi Vuohelan herkun Farinan valmis lettujauhoseos. 300g paketti, josta tuli noin 30 pientä lettua. Se että muu perhe vielä tavallista vehnäjauhoa pystyy syömään, tein heille ihan normitaikinan :) Eli tein semmosen samanlaisen 300g:n taikinan, josta tuli noin 30 lettua. Vasemmalla on tavalliset vehnäjauholetut ja oikealla gluteiinittomat letut Gluteeniton lettu Se, että kun tavalliset letut tulivat syötyä ja oma lättypinoni ei niin nopeasti siitä kulunukaan, kun yksin ei jaksa syödä niin montaa lettua, niin ihmettelen suuresti, kun lapsetkin innostuivat ja tykkäsivät näistä. Ei liene ongelma seuraavan kerran, voin huoleta tehdä tuon uudestaan tuosta Farinan valmiista pussista. 

Juustoinen Tomaattipiiras

Ensimmäinen gluteeniton piirakka Erään suurimopaketin kyljessä oli herkullisen näköinen suolaisen piirakan ohje, joten tartuin tilaisuuten ja testasin. Piirakka on siis gluteeniton, joten ei siinä eroa huomannut vaikka gluteenittomia jauhoja oli vehnäjauhojen sijaan ;) Pohja: 100g pehmeää laktoositonta margariinia 2dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta 1dl perunajauhoja 1dl juustoraastetta 1tl leivinjauhetta 0,5dl vettä Täyte: 250g (1prk)fetajuustokuutioita 250g(rasia) kirsikkatomaatteja 100g purjoa ½ ruukkua basilikaa 1,5dl Helmisuurimoita 1dl maitoa 2dl ruokakermaa 100g mozzarella-juustoraastetta ½tl suolaa 1/4tl mustapippuria ½tl sitruunapippuria koristeluun ½ ruukkua rukolaa Valmistus: Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi ja painele taikina vedellä kostutetuin käsin voideltuun piirakkavuoan(n.25cm) pohjalle ja reunoille. Pese ja suikaloi purjo, kirsikkatomaatit ja basilika. Levitä kasvikset ja fetajuusto piirakkapohjan päälle. Seko